Tämän hetken kauneus

Huone on hämärä ja vauva nukkuu rinnallani. Tai oikeastaan hän ei ole enää vauva, sillä hän on kasvanut tuon rajan yli jo taaperoikään. Kotimme on hiljainen, ainoastaan lapsen uninen tuhina ja keittiöstä kantautuva vaimea astianpesukoneen hurina täyttävät äänimaiseman. Päivä on ollut täynnä arkisia askareita.

Kuva: ROIHU VISUALS

Pieni pullea käsi kädelläni, silitän sitä ja äkkiä koen haikeutta. Haikeus ja kiitollisuus muodostavat sopan jota ajatukseni hiljaa hämmentävät. En tule kokemaan tätä hetkeä enää uudestaan. Esikoiseni vauva-aika on nyt myös ohi, sen ihanuus on koettu, se on muistoissa, painettuna sydämeeni. Kyyneleet vierivät silmäkulmista, tunnen itseni hiukan typeräksi, liian tunteelliseksi. Muut äidit ovat varmaan päässeet tästä jo yli, he eivät varmaan ole näin tunteellisia, ajattelen. Yritän reipastua ajatuksineni.

Kuva: ROIHU VISUALS

Sitten annan kyynelten virrata, sillä oikeastaan tiedän paremmin. Tiedän, että en ole yksin tunteineni ja annan niiden tulla. Itku on sielun saippuaa, sanotaan. Kunpa osaisin useammin pysähtyä näihin rakkaisiin, arvokkaisiin hetkiin. Näihin pieniin, suuriin hetkiin, joista lopulta muodostuu kokonainen elämä.

Rakkaudella,

Minna